Vanhemmaksi tuleminen on monille ihmisille yksi koko elämän upeimmista ja tärkeimmistä hetkistä. Se on myös hetki, jolloin elämääsi astelee mukaan jatkuva huoli sekä pelko siitä, että jotain tapahtuisi rakkaalle lapsellesi.
Ruth Scully sai kokea yhden kaikkien vanhempien pahimmista painajaisista, kun hänen 3-vuotiaalla pojallaan Nolanilla diagnosoitiin syöpä.
Nolan oli tässä kohtaa voinut huonosti jo jonkin aikaa, mutta syyksi kuviteltiin aluksi nielurisoja, jotka häneltä sitten leikattiin pois.
Syöpädiagnoosin jälkeen Nolan joutui sädehoitoon ja kemoterapiaan. Nuoren pojan voinnin heikentyessä entisestään hänestä tuli yhä enemmän riippuvainen äitinsä läheisyydestä.
Useat mediat ovat kertoneet Nolanin surullisesta kohtalosta. Lähteiden mukaan tilanne eteni lopulta siihen asti, ettei Nolanin voinut edes käydä yksin vessassa, sillä poikaa alkoi pelottaa, ellei äiti ollut jatkuvasti hänen vierellään.
Aikaa kului, mutta hoidoista huolimatta tuolloin 4-vuotiaan Nolanin vointi vain heikkeni syövän sekä hoitojen takia.
Ruth ymmärsi nopeasti, ettei hänen pojallaan ollut enää paljoa aikaa jäljellä ja saman ymmärsi myös poika itse. Hän oli murtunut, mutta samalla myös huolissaan siitä, että pettäisi äitinsä kuollessaan.
Makasi vessan matolla odottaen äitiä suihkusta
Nolanin loppu lähestyi hitaasti, mutta varmasti. Eräänä iltana Ruth-äiti huomasi, että hänen mentyään suihkuun poika oli seurannut häntä vessaan ja käynyt makuulle lattialla olleelle matolle odottamaan tätä. Poika tiesi, että hänen aikansa oli koittanut.
Koskettavat sanat ennen kuolemaa
Lopun lähestyessä Nolan vajosi koomaan, mutta kuin ihmeen kaupalla hän palasi vielä tajuihinsa äidin suureksi helpotukseksi. Äiti uskalsi käydä myös itse nukkumaan poikansa viereen, kun tämä yhtäkkiä kuiskasi:
– Äiti, minä menen leikkimään taivaaseen odottamaan sinua.
Sen jälkeen Nolan veti viimeiset henkäisynsä ja nukkui pois.
Miten surullinen ja koskettava tarina. Toimikoon se muistutuksena meille kaikille siitä, että meidän on pidettävä huolta toisistamme tässä elämässä. Kukaan ei voi tietää, kauanko meillä on aikaa jäljellä.
