Sophie oli täysin tavallinen terve 2-vuotias tyttö, kunnes koitti toukokuun 18. päivä vuonna 2017.
Tytön sairastuttua yllättäen vanhemmat Shelby ja Jonathan kuvittelivat hänen kärsivän allergiasta.
Hän kamppaili hengityksensä kanssa, joten lääkärit arvelivat kyseessä olevan astman. Mutta pian kävi kuitenkin ilmi, että kyse oli jostain paljon vakavammasta.
Sophielle oli varattu aika allergiatesteihin muutamaa päivää myöhemmin, mutta hän ei koskaan päässyt sinne.
Yhtenä yönä perheen kotona hänen hengityksensä vain pysähtyi.
Kyse on jokaisen vanhemman pahimmasta painajaisesta. Shelby ja Jonathan kiirehtivät soittamaan ambulanssia ja minuutteja myöhemmin koko perhe oli matkalla sairaalaan täyttä vauhtia.
Silloin lääkärit pystyivät vahvistamaan epäilykset siitä, että Sophie kärsi jostain paljon vakavammasta kuin astmasta tai allergiasta.
Lääkärit löysivät tytön rinnasta pesäpallon kokoisen möykyn. Tytöllä todettiin t-solulymfooma, eli niin kutsuttu iholymfooma – siis syöpä. Yhdessä silmän räpäyksessä kaikki oli kääntynyt päälaelleen ja nyt nuori tyttö taisteli elämästään.
Valitettavasti edes aggressiivinen kemoterapia ei auttanut pysäyttämään syöpää sen leviämiseltä. Hoidot vaikuttivat Sophien kävelyyn, puheeseen, syömiseen sekä käsien käyttöön. Kaikesta tuli vaikeaa.
Pienen Sophien taistellessa hengestään hänen vanhempansa viettivät lukuisia unettomia öitä tyttärensä rinnalla sairaalassa.
Sophien äiti, Shelby, piti jatkuvasti vahtia tyttärensä rinnalla. Shelbyn ainoa ja suurin huoli koko maailmassa oli se, miten Sophie voi ja kuinka häntä hoidetaan.
Pienen tytön heikentyneen kehon ainoa toivo oli kantasoluhoito.
Tässä kaoottisessa tilanteessa äiti huomasi erään hoitajan yrittävän kovasti toimia huomaamattomasti taka-alalla, mutta Shelby näki hänet.
Otettuaan kuvan hoitajan käännettyä selkänsä hänelle, Shelby jakoi kuvan Facebook -sivulle, jonka vanhemmat olivat luoneet kertoakseen ihmisille Sophien taistelusta syöpää vastaan.
”Minä näen sinut,” Shelby kirjoitti kuvan yhteyteen paljastaessaan viimein kaiken, minkä hän oli nähnyt tyttärensä hoitojakson aikana.
Näin Shelby kirjoittaa:
”Minä näen sinut. Istun tässä sohvalla kaiket päivät ja näen sinut. Sinä yrität niin kovasti olla huomaamaton minulle sekä tyttärelleni.”
”Näen, kuinka ilmeesi muuttuu vakavaksi hänen huomattuaan sinut ja alkavan itkeä. Yrität niin monella tapaa helpottaa hänen pelkojaan ja voittaa hänet puolellesi. Näen, kuinka epäröit antaessasi hänelle pistoksia tai joutuessasi irrottamaan laastarin. Sanot ”ei satu” ja ”olen pahoillani” useampia kertoja päivässä, kuin monet meistä sanovat ”kiitos”…
”Minä näen kaikki nuo kuminauhat kätesi ja stetoskooppisi ympärillä, joista jokainen kertoo lapsesta, josta olet huolehtinut ja jota olet rakastanut.”
”Minä näen sinun silittävän hänen pientä kaljua päätään ja peittelevän hänet tiukasti sänkyyn. Minä näen sinut pitelemässä itkevää äitiä, joka on juuri saanut huonoja uutisia. Minä näen sinut seuraamassa tietoja tietokoneelta pidellessäsi sylissäsi vauvaa, jonka äiti ei voi, tai ei pysty olemaan sairaalassa hänen kanssaan.”
”Sinä laitat oman elämäsi sivuun 12 tunniksi kerralla huolehtiaksesi hyvin sairaista ja jopa kuolevista lapsista. Menet sisään jokaiseen huoneeseen hymy kasvoillasi huolimatta siitä, mitä edessäsi on. Sinä näet Sophien nimen listalla ja tulet tarkastamaan meidän vointimme, vaikka hän ei ole edes sinun potilaasi.”
”Sinä soitat lääkärille, veripankkiin ja apteekkiin niin monta kertaa kuin on tarpeen, jotta lapseni saa sen mitä tarvitsee oikeaan aikaan. Sinä kysyt minun vointiani yhtä usein, kun tarkastat hänet. Sinä istut ja kuuntelet minun avautumistani 10 minuutin ajan, vaikka puhelimesi surisee ja työlistasi on päättymätön.”
”Minä näen sinut. Me kaikki näemme sinut. Mikään määrä lahjakoreja tai kiitoskortteja ei voi näyttää, kuinka paljon me arvostamme sinua. Sinä olet vapahtaja meille joka päivä. Meidän lapsemme eivät saisi tarvitsemaansa apua ilman sinua. Äidit eivät tuntisi oloaan täysijärkisiksi ilman sinua. Sinä pelastat pienokaisemme, emmekä me pystyisi tähän ilman sinua.”
Shelbyn sydämellinen viesti ei koskettanut ainoastaan niitä hoitajia, joista hän kirjoitti, vaan myös kaikkia muita vanhempia, jotka ovat olleet samanlaisessa tilanteessa sairaalassa ja saaneet korvaamatonta apua hoitajilta.
Nämä hoitajat tekevät käsittämättömän vaikeaa työtä ollen paikalla monien lasten sekä heidän vanhempiensa elämän vaikeimpina hetkinä aina uudestaan ja uudestaan – joka päivä.
Valitettavasti Sophie ei koskaan saanut mahdollisuutta kasvaa isoksi ja kiittää hoitajia saamastaan tuesta ja avusta.
Hänen pieni kehonsa ei yksinkertaisesti kestänyt kaikkia noita rankkoja hoitoja sekä aggressiivista syöpää.
Syöpä uusiutui joulukuussa 2017 ja lopulta perhe päätti lopettaa hoidot. Sophien taistelu oli ohi.
Shelby ja Jonatahan saivat vielä 13 päivää yhteistä aikaa halaillen, lukien, lauleskelle, elokuvia katsellen ja rakasten, kunnes Sophie menehtyi heidän syliinsä tammikuun 4. päivänä 2018.
– Minun tarkoitukseni koko tämän prosessin ajan on ollut olla täysin rehellinen ja kertoa, mitä taistelu syövän kanssa pitää sisällään. En ole yrittänyt jättää pois niitä huonoja päiviä, Shelby kertoo.
Syöpä on kamalin asia, jonka voin edes kuvitella. Etenkin kun se koskettaa pieniä lapsia.
Sophien tarina on hyvä muistutus meille kaikille siitä, että elämästä pitää nauttia joka päivä, sillä ikinä ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Rakastakaa niin kuin huomista ei olisi.
Se myös kertoo meille siitä, miten upeaa työtä sairaalanhenkilökunta, hoitajat sekä lääkärit tekevät joka päivä ympäri maailman. He ansaitsisivat paljon suuremman kiitoksen tuosta kaikesta.
He koskettavat teoillaan lukemattomia ihmisiä päivittäin, eivätkä pelkästään potilaitaan, vaan myös koko heidän perheitään.
He menevät joka päivä vapaaehtoisesti mukaan taisteluun, jonka välttämisestä useimmat meistä voivat vain rukoilla. Ja he tekevät sen uudestaan joka päivä aina uudelle perheelle.
Jaetaan tämän äidin kauniita sanoja osoittaaksemme kunnioitusta kaikille noille sankareille, jotka tekevät taukoamatta työtä meidän hyvinvointimme vuoksi.
