En ihan heti keksi vaikeampia – ja samalla palkitsevampia – asioita maailmassa kuin vanhemmuus.
Aluksi ehkä riittää, että tarjoaa lapselleen ruokaa, lämpöä, puhtautta ja rakkautta, mutta kun lapsi kasvaa, myös vanhempien rooli muuttuu ja tulee vaikeammaksi. Heidän pitää opettaa lapsilleen, mikä on oikein ja mikä väärin, ja kuinka heidän tulee kohdella muita ihmisiä.
Tämä isä, joka jakoi tainansa Reddit-palvelussa, on saanut reaktiollaan ylistystä tuhansilta ihmisiltä. Kaikki alkoi siitä, kun isä löysi tyttärensä ja tuntemattoman miehen alasti sohvalta.
Kukaan ei kuitenkaan osannut arvata, miten tilanne siitä etenisi.
Näin isä kirjoitti:
Eräänä aamuna menin talomme alakertaa, jossa kohtasin tämän näyn: 17-vuotias tyttäreni ja tuntematon nuori mies, alasti. He nukkuivat sohvalla, ilmeisesti rankan yön jälkeen. Laitoin aamupalaa ja menin yläkertaan kertomaan vaimolleni, pojalleni ja nuoremmille tyttärilleni, että heidän pitäisi olla hiljaa, sillä talossa nukuttiin yhä.
Ruokapöytämme on toisella puolella olohuonetta kuin sohva. Kun istuimme syömään, huusin kovaan ääneen: ”NUORI MIES!” En ole koskaan nähnyt, että kukaan olisi herännyt ponnahtanut pystyyn niin nopeasti.
”Aamiainen on valmista”, sanoin äänensävyllä, jonka toivoin imevän hänen sielunsa ulos hänen toisesta korvastaan. ”Istu!” Komensin, ja vedin miehelle tuolin viereeni.
Muu perhe pysyi hiljaa, ja tuijottivat vakavina lautasiaan.
Alaston mies siirtyi hitaasti kohti pöytää, yrittäen piilottaa – pakko sanoa – aika vaikuttavan aamuseisokkinsa. Nuorempi tyttäreni ja vaimoni eivät voineet olla tuijottamatta. Mies puki pöydän vieressä lojuneet vaatteensa ylleen. Poikani taputti häntä olalle, katsoi silmiin, huokaisi ja pudisti päätään. Mies oli selkeästi todella hermostunut, sen saattoi melkein haistaa.
”Ystäväiseni, minulla on kysyttävää. Vastauksesi tulee olemaan hyvin ratkaiseva, sinun kannaltasi”, aloitin mahdollisimman virallisella äänellä.
”Pidätkö kissoista?”
Hän oli ystävällinen nuori mies. Selkeästi kouluttamaton, mutta ei tyhmä. Hänessä oli jotain erikoista. Tyttäreni vakuutti, että hän on todella mukava ja hyväsydäminen. Hän oli tuntenut hänet noin kuukauden ajan. Tuon aamun jälkeen hän alkoi käydä luonamme joka päivä. Koskaan hän ei kuitenkaan jäänyt yöksi.
Joka aamu hän saattoi tyttäreni kouluun ja toi hänet kotiin iltapäivällä.
Hän kertoi, että hänellä ei ollut perhettä, ei koulutusta, ei vakituista työpaikkaa. Tyttäreni jumaloi häntä. Kuka minä olin estämään häntä oppimasta omista virheistään, ajattelin.
Kun tätä oli jatkunut 8 kuukauden ajan, poikani tuli juttelemaan kanssani. Hän oli ottanut selvää miehestä, ja saanut tietää, että tämä oli koditon.
Hänen väkivaltainen isänsä oli tappanut itsensä kolme vuotta sitten, ja hänen crack-addikti äitinsä oli lähtenyt muutama viikko sen jälkeen. He olivat asuneet vuokratussa asuntovaunussa.
Mies oli ollut tuolloin 15-vuotias. Kolmen vuoden ajan hän oli selviytynyt kadulla. Hän nukkui puistoissa, pelastusarmeijan yösuojassa, niin kutsutuilla ystävillään ja halvoissa hostelleissa. Välillä hän teki töitä rakennustyömailla, ja esimerkiksi hevostalleilla siivoojana – missä hän oli itse asiassa tavannut tyttäreni.
Se pisti minut ajattelemaan. 18-vuotias nuori mies, kohtelias, aina hymyilevä, välittävä ja avulias. Hän teki tyttäreni onnelliseksi. Hän ei ollut koskaan saanut elää turvallista lapsuutta. Hänen isänsä oli maanis-depressiivinen, väkivaltainen ja itsetuhoinen ja hänen äitinsä oli huumeidenkäyttäjä.
Poikani tuli hyvin toimeen hänen kanssaan ja nuorempi tyttäreni luotti häneen. Vaimoni äidinvaistot olivat heränneet. Ja minä? Olin huolissani hänestä. Halusin hänen olevan onnellinen.
Kerroin vaimolleni ja nuoremmalle tyttärelleni, mitä olin kuullut pojaltamme. He alkoivat itkeä. Olin pettynyt vanhempaan tyttäreeni, joka ei ollut kertonut totuutta miehestä. Hän oli antanut tämän lähteä joka ilta, vaikka hänellä ei ollut paikkaa, minne mennä.
Seuraavana päivänä annoin miehelle avaimen taloomme. Sanoin, että odotan hänen tulevan kotiin joka ilta. Kotiin. Aloimme sisustaa vierashuonettamme hänelle ja veimme hänet ostamaan huonekaluja. Selvisi, että hän oli todella kätevä käsistään ja tykkäsi rakentaa ja koota asioita. Autoimme häntä hankkimaan opiskelupaikan.
Tämä tapahtui vuonna 2000. Nykyään ottopoikani ja vanhin tyttäreni ovat perustaneet yrityksen – ja perheen. Viime vuonna he saivat kaksoset, tytön ja pojan.
Vau, mikä tarina! Tämä on hyvä muistutus siitä, että emme saa koskaan tuomita ihmisiä ensivaikutelmamme perusteella, sillä emme voi koskaan tietää, millaisia asioita ihmiset joutuvat käymään läpi joka päivä.
Onneksi on olemassa hyväsydämisiä ihmisiä, kuten tämä isä ja hänen perheensä. Jaa tämä kaunis tarina Facebookissa ystävillesi.
