Jokaisen meidän perheillämme on omat tarinansa – jotkut niistä ovat onnellisempia kuin toiset.
Vaikka näin ei nykyään aina käykään, niin läpi historian yhteiskunnassamme on vallinnut tapa, että lapset perivät vanhempiensa omaisuuden – tai esimerkiksi asunnon taikka talon.
Menneinä vuosina oli hyvin normaalia vain periä kaikki perheellesi kuulunut omaisuus ja jatkaa samalla polulla; omien erilaisten valintojen tekeminen ei usein tullut monille edes mieleen.
Jos isä oli suutari, niin usein myös lapsesta tuli suutari. Lapset jatkoivat perheyrityksiä ja huolehtivat niistä, kunnes heidän omat lapsensa jonain päivänä toistivat saman.
Nebraskassa Yhdysvalloissa asuvan Davidin perhe on ollut maanviljelijöitä niin kauan, kuin hän voi muistaa. Jo vuosikymmeniä ennen Davidin syntymää nuo samat pellot ja maat kuuluivat jo perheelle.
Tämä olisi ollut mieluisa jatkumo myös Davidille, mutta eräänä päivänä valitettavan testamentin johdosta maat päätyivät sellaisen perheenjäsenen huomaan, joka ei niistä välittänyt.
Davidin perheen omistamat liki 40 hehtaaria maata myytiin kaukaiselle sukulaiselle ja hetkessä hänen perheensä omaisuus oli poissa. Paikka, jonka rakentamiseen he olivat käyttäneet sukupolvien verran aikaa, katosi yhdessä sekunnissa, yhdellä maksutositteella.
Koko elämänsä David oli haaveillut jonain päivänä voivansa lunastaa perheensä maat itselleen ja jatkaa esi-isiensä jalanjäljissä.
Monia vuosia tuon kohtalokkaan myynnin jälkeen Davidin perheen entiset maat tulivat jälleen myyntiin, tällä kertaa huutokauppaan. David ja hänen isänsä päättivät tehdä kaikkensa kerätäkseen jokaisen pennin perheeltä voidakseen edes yrittää ostaa maita takaisin, kertoo goodnewsnetwork.com
He käyttivät monia päiviä ja unettomia öitä yrittäen keksiä kaikki mahdolliset keinot ylimääräisen rahan keräämiseksi maiden takaisin saamiseksi. Kun huutokauppapäivä lopulta koitti, kaksikkoa odotti murheellinen näky. Paikalle oli tullut liki 200 maanviljelijää, jotka olivat kiinnostuneita tilasta.
David ja hänen isänsä tunsivat, kuinka viimeisetkin pienet mahdollisuudet suvun maiden saamisesta takaisin haihtuivat.
He päättivät kuitenkin yrittää parhaansa. Kun huutokauppa alkoi ja maita alettiin kaupata, he nostivat ensimmäisenä kylttinsä pystyyn ja jättivät tarjouksen. Sen jälkeen he vain pidättivät hengitystään.
Heidän huutonsa oli koko kaupan ensimmäinen ja David odotti pelolla, kuka huutaisi seuraavaksi heitä enemmän. Yllättäen koko tila oli kuitenkin hiiren hiljainen.
David tai hänen isänsä eivät kummatkaan ymmärtäneet, mitä oli tapahtumassa. Jopa meklari oli hämmästynyt tilanteesta. Hän yritti houkutella ihmisiä nostamaan maan hintaa, mutta sai vastauksesi vain hiljaisuuden. Häkeltyneenä tilanteesta hän pyysi pientä taukoa kaupantekoon.
He käynnistivät kaupan uusiksi kolme kertaa ja yhdelläkään kerralla kukaan muu viljelijä ei huutanut tarjousta. Lopulta meklarilla ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin lyödä vasara pöytään ja myydä maat ainoille huudon jättäjille, eli Davidille ja hänen nisälleen.
Vain yksi selitys: Kunnioitus
Se tuntui todelliselta ihmeeltä. Ihmeeltä, joka koostui 200 maanviljelijästä Nebraskassa Yhdysvalloissa – ja jokainen heistä tiesi, mikä oli oikea teko tuona päivänä.
David pystyi viimein kirjoittaman iloisen uuden kappaleen perheensä sukuhistoriaan.
Tänä päivänä David muistaa yhä tuon huutokaupan vuodelta 2011, kuin se olisi tapahtunut eilen.
– Minulla on ollut kaksi hyvin hiljaiseksi ja nöyräksi vetävää päivää elämäni aikani. Ensimmäinen oli poikani syntyminen. Toinen oli tuo päivä huutokaupassa, hän sanoo.
Miten koskettava tarina. Niin monet ihmiset, jotka eivät edes tunteneet Davidia itse, ymmärsivät mitä nuo maat hänen perheelleen merkitsivät. Tämä koko uutinen kosketti minua jostain todella syvältä sisältäni.
Ilman heidän apuaan David ja hänen isänsä eivät olisi luultavasti koskaan saaneet esi-isiensä maita takaisin.
JAA tätä kunnioittaaksesi näiden viljelijöiden uskomattoman kaunista elettä, kun he ajattelivat kerrankin sydämellään eivätkä lompakollaan.
